maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Hiihtoloman kohokohta

Kohokohta oli siis se, että kävin ihan ilman miestä kokemassa verkon. Osasin. Tietenkin juuri tällä reissulla ei ollut ruokakaloja, mutta hankikanto oli. Koirat ja lapset ottivat kaiken ilon irti.
Hankiainen on ihan ykköstä!


Ja toinen juttu. Löysin hyvän viinin alkosta, jota en ole aiemmin maistanut. Chileläinen tietysti, täyteläinen ja roteva.  Mistä tulikin mieleen, että minä en enää kovin roteva ole. 7 kiloa on nyt lähtenyt siitä, kun päätin tiputtaa painoa ennen joulua. Nyt en enää yritä pudottaa, vaan pysyä tässä. Juoksu maistuu ja kuulan heilutus alkaa taas tauon jälkeen tällä viikolla. 

Paljon tuli myös kuunneltua musiikkia hiihtolomalla. Ismo Alangon uusi levy on ihan mieletön! Sielun Veljet on muuten ihan eka bändi, minkä keikalla olen ikuna ollut. Olen aika iloinen siitä edelleen, muistan mitä minulla oli päällä ja muistan kuinka tanssin kanoottilaulua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti