sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Helposti

Olen AINA inhonnut teetä ilman sokeria. Nyt kun olen ollut melkein kolme viikkoa mahdollisimman vähillä hiilareilla, juon iltateen sujuvasti ilman makeutusta. Eikä ole edes kovin pahaa. Olen juonut kesäisiä keräämisiä (siankärsämöä, saksankirveliä, mesiangervoa) ja jotakin kaupan vihreitä teesekoituksia.

Luulen, että minulla on hauikset. Ehkä. Ne on salakavalasti tulleet näkyviksi. Mukavaa.

Liikuntoja olen nyt unohtanut merkata. Yritän.
ti:verkon soutu
ke: verkon soutu, kahvakuulaa 40min
to: 8,7km lenkki (välillä pikapyrähdyksiä), kahvakuulaa 15min.
pe: vetelysmeininkiä
la: verkon soutu, juoksu 3km, kahvakuulaa 25min.
su: kahvakuulalla aamujumppa 10min, 4,9km lenkki tyhjällä mahalla (reilu puolet juosten), verkon soutu, illalla vielä kahvakuulalla hartia- ja vatsaliikkeitä noin vartti.
ma: Kipeä oikea jalka, ei voi lenkkeillä. Verkoilla kuitenkin kävin (kaksi kuhaa oli!)

Olen syönyt paljon kalaa. Tuoretta kuhaa on tullut verkosta ja eilen oli katiskassa iso ahven. Salaatin kanssa en mitään mielummin söisi. Pintaan laitan omatekoista sitruunasuolaa ja mustapippuria - avot! Välipalaherkkuna on suosikiksi muodostunut raejuusto mustikoiden kanssa. Ei tarvitse sokeria sekään.
 Tänään on lupa herkutella. On pojan synttärijuhlat aikuisille. Suklaakakku ja pikkusuolaista odottaa ja pullaa leivon heti aamulenkin jälkeen. 

Huuto.netissä on muuten nyt paljon eräkirjoja myynnissä, käykääs katsomassa onko jotain mitä omasta hyllystä uupuu! Klik klik!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti