keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Ihan pihalla







Kaikenlaista on touhuttu. Mosku on opetellut olemaan veneessä kiltisti ja siitä onkin tullut innokas verkko- ja katiskakaveri. On tullut mukavasti kalaa, ahvenkukkoa väännän tänäänkin.

Korvasieniä kerättiin pari litraa, nam nam. Muhennos on maistunut ahventen kanssa.   Puutarhassa kukkii nyt helmililjat ja narsissit. Paljon uusia kasveja on noussut esiin, kun haravoin paikoista, joita ei ole pidetty kunnossa aiemmin. Löytöinä esim. piparjuuri ja isot tuherot ruohosipulia!  Kyläseura lupasi minulle ilmaiseksi vähän jo harmaantuneita lautoja, joista rakennan kohopenkit uudelle kasvimaalle. Ihania ovat!

Melomassa kävin taas eilen. Lähdin vasta yhdeksän jälkeen illalla. Oli täysin tyyntä, mitä nyt kalat tekivät rinkuloita veden pintaan. Seurasin kaislikossa silkkiuikkuja enkä jäänyt katumaan sitä, että pitkä putki tuli otettua mukaan. Aurinkokin laski yhtenä tulimerenä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti