torstaina, huhtikuuta 05, 2012

Arki

Vähän puoliteholla. Lenkkeily ja liikkuminen on ollut tehokasta, mutta muut asiat ei valmistu. Ärsyttää. Pitäis saada aikaiseksi kaikenlaista. En vaan saa mitään tehtyä, kun en saa olla rauhassa.

Mosku kasvaa ja kasvaa. Söi mokoma minun puoli vuotta vanhan puhelimen. Kiusaa koko ajan Riesaa, näykkii niskasta. Molemmat nukkuu yöt meidän vieressä. Se ei minua haittaa vielä, mutta kevätkurakelien aikaan ehkä enemmän. Onneksi molemmilla on valkoiset tassut ja mahat, niin kura erottuu...

Pääsiäisenä ei tehdä mitään erikoista. Ei vielä niin kovin sisäsiisti koira ei ole halutuimpien kutsuvieraitten listalla, eikä meillä ole ns. turvaverkostoa koiria tai edes lapsia hoitamaan. Aurinko paistaa ja luen juttuja toisten hiihtovaelluksista. Oma ei onnistunut, vaikka piti mukamas lähteä.

Kesäkuussa lähden melomaan laatokalle. Mukavuutta. Pitäisi heiluttaa kahvakuulaa ahkerammin ja hommata hartiat takaisin ennen reissua. Voi olla isommat aallot kuin Päijänteen saarisokkeloissa. Hui hui.

Kuukauden kuluttua on vuosi tullut oltua tupakoimatta. Olen ylpeä itsestäni ja onnistumisestani. Mies ei ollut yhtä vahva.

Nuorin on ollut innoissaan pääsiäisjutuista. Ruohot kasvaa jokaisella omilla ikkunoillaan. Minulla on chiliä pienellä taimella. Voi kun onnistuisi! Kerran chilit kasvoi ja tuotti niin paljon, ettei moneen vuoteen saatu satoa tuhotuksi. Samaan pyritään, käyttöä olisi.



1 kommentti:

  1. Hihkun riemusta! Onnea yksivuotispäivän johdosta!
    /m

    VastaaPoista