lauantaina, helmikuuta 11, 2012

Uutta sutinaa
Meille on tulossa koira. Ihan pieni pentu, josta kasvaa iso iso eräjormailukaveri! Alaskan husky haetaan kuun vaihteessa Riesalle kaveriksi. Olen jo suunnitellut mitä kaikkea alan uuden tulokkaan kanssa harrastamaan (koirahiihtoa, pulkan vetoa ym.ym.).

Kunnon saalis verkosta. Isompi painoi 4,5kg.
Olen laittamassa toiminimeä pystyyn pian. Erähommia alan ohjaamaan ja pieniä ja isompia retkiä järjestämään. Työkuvioita on jo luvassa, neuvotteluja on käyty ja suunnitelmia tehty ihan kutkulleen. Olen valmis. Kaipaan työtä, tekemistä, onnistumista ja uusia elämyksiä. Haluan yhdistää työhöni kaiken osaamani ja opetella kokeneemmilta vielä lisää.


Ai että.

Olin nyt 3 päivää töissä matkailutilalla ruokkimassa tuntemattomia. Työkaverinani oli eläkkeelle jäänyt entinen armeijaihminen. Minä yllätyin, miten hyvin me tultiin juttuun. Ihan suunnaton arvostus minulla on häntä kohtaan, kaikkea elämänkokemusta ja -intoa kohtaan. Ai että, minäkin tahdon tehdä kaikkea enkä vaan jossitella.
Melkoinen tarkenija.

1 kommentti: