tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Lukemaan

Hirveen vaikeeta istua sisällä lukemassa, kun ulkona paistaa aurinko ja on kaunein mahdollinen syksy. Eilenkin piti vaan pikaisesti käydä lenkillä ennen opiskelua. Lopputulos oli, että neljän tunnin metsässä samoilun jälkeen meni koko ilta sienisaalista siivotessa ja käsitellessä.

Huomenna on metsästäjän tutkinnon suorittaminen ja lukemista riittää.
Ihanaa on silti tehdä kuivatuista sienistä vaelluksia ajatellen helposti kuljetettavaa jauhetta, purkittaa suppilovahveroita etikkaliemeen ja käydä valokuvaamassa metsän ihmeellisyyksiä.



Tänään minä luen!

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Syksyä

On pitänyt kiirettä. Ensimmäinen lähijakso koulussa on ohi ja olen ihan pinkeänä innosta. Teoriatunneilla istuminen on tuntunut yllättävän raskaalta, koska olen enempi touhuajatyyppiä. Mutta
hyvänen aika että on mielenkiintoista!Muuta jännää syksyn aikana:

rapujen syömistä,


uusi sohva,


luonnossa hengailua,


lenkkeilyä,
kissojen ompelemista Katriinan kauppaan myyntiin,


kypsyneet luumut puutarhassa


ja vaellustarvikkeiden metsästystä. Jos jollain lojuu turhanpanttina trangia kaapissa, olen kiinnostunut.

torstaina, syyskuuta 02, 2010


Herkku
Viimeviikot olen pääasiassa rämpinyt metsissä, saanut ja syönyt saalista. Herkkutattia eri muodoissa, namskis!
Sain myös tulevan vuoden ohjelman koulusta. Luvassa mm. seinä- ja kalliokiipeilyä, maastossa yöpymisiä, kesä- ja talvivaelluksia, kanoottimelontaa, sienten tunnistusta, linturetkiä, retkiluistelua ja vaelluksia. En meinaa pysyä nahoissani.