torstaina, tammikuuta 01, 2015

Joulu kotona ja metsässä

Tänä jouluna ei haluttu tanssia muitten pillin mukaan, vaan tehtiin omanlainen joulu. Tai siis harjoiteltiin. Ensi vuonna jätetään ainakin puolet tehdyistä ruuista tekemättä, vaikka nytkin mukamas tehtiin vähän erilaisia ruokia kuin yleensä jouluna syödään.

Joulun hyvät jutut:
  • kinkun sijaan nyhtöpossua
  • punajuuripyree
  • lampaanviulu (naapurin karitsaa)
  • aaton retkellä lihapiirakat lihaliemessä
  • uuniomenahillo tortuissa
  • omenastruudeli 

Aattona hiihdettiin 2,5km päässä olevalle laavulle. Keitettiin tulilla kuumaa lihalientä kylmän lihapiirakan kaveriksi. Tuo lihapiirakka lihaliemellä-perinne tulee miehen isän suvusta, jotka ovat Karjalasta lähtöisin. Mainio retkieväs! Leivoin piirakat mureaan perunavoitaikinaan, täytteeksi riisiä, jauhelihaa, keitettyä munaa ja porkkanaa+sipulia.

Jälkkäriksi keitettiin kahvit torttujen kaveriksi, lapsille oli lexuskaakaoo suklaarouheella.

Menomatka oli ylämäkeä. Pienimmälle ei ollu monoja, pääs kyytiin.

Onneks tuli lunta!

Perillä.

Kattila kaatui, piti aloittaa alusta lumen kanssa.

Virallinen nahkarukkaset taskussa-potretti.

Lihapiirakat lihaliemellä, slurp!

Jälkkärit maistuu!
 
 

torstaina, joulukuuta 11, 2014

Lumilomalla
Minua niin ahdistaa tämä harmaus, pimeys, märkyys ja lumettomuus. Niinpä päätin käydä vilkaisemassa miten kamalan ankeeta se on tuolla pohjoisessa, kun kaamos alkaa. Kaikkihan siitä puhuu, että siellä sitä vasta pimeää onkin.

Ystäviäni asuu Ivalossa, joten kohde oli helppo valita. Matka on pitkä ja se tuli jo elokuussakin todettua, että ihan hemmetin tylsäähän se autolla ajaminen on, ekologisuudesta puhumattakaan. Avoimin mielin aloin katsella bussiaikatauluja ja sain kuin sainkin kikkailtua itseni alle satasella Jämsästä Ivaloon. Osa matkasta taittui Onnibussilla ihmisten nukkumisaikaan ja osa Eskelisen linjuriautolla.

Otin rennosti. Nukuin melkein koko matkan. Olen aina ollut todella taitava autossa nukkuja. Välillä kurkkasin ikkunasta ulos ja huomasin pikkuhiljaa maiseman muuttuvan talvisemmaksi. Ai että se tuntui hyvältä!
Perillä oli pakkasta ja lunta. En enää tuntenut oloani typeräksi kantaessani suksia kainalossa. 
Heti seuraavana aamuna hyppäsin suksibussin kyytiin (kulkee Ivalon ja Saariselän alueella) ja menin Kiilopäälle. Voisilmäpullakahvien aikaan jutustelin viereisen pöydän hiihtäjän kanssa ja sain hyviä rauhallisempien latujen reittivinkkejä. Niinpä lähdin parin vuoden hiihtopaussin jälkeen pehmeille lumisille laduille ja meinasin seota uskomattomista maisemista. 


En ole koskaan aiemmin käynyt Lapissa hiihtämässä. Luulenpa ettei kerta jäänyt viimeiseksikään.


Kaamoksen alkamispäivänä törmäsin tunturille kavutessani iäkkäämmän herrasmiehen, joka kertoi käyneensä todistamassa kaamoksen alkamista laduilla Saariselällä jo 38 vuoden ajan. Nyt oli kuulemma kaikkein kauneinta! Minulla kävi tuuri. En siis olisi osannut valita parempaa vuotta aloittaa tätä kaamoshiihtelyä... Tuosta innostuneena taivalsin hiki selästä valuen tunturin huipulle asti ja laskin sen alas. Olin hetken kuin pieni lapsi. Mäenlasku oli ihan mielettömän hauskaa ja maisemien käsittämätön kauneus sai miettimään mikä tässä elämässä oikein onkaan tärkeää. En tiedä voiko ihmisellä olla missään niin hyvä olla, kuin minulla oli siinä alamäessä.





  Olen ilmoittautunut Ankarat Avotunturit-kurssille ja olen nyt entistä enemmän täynnä tarmoa opettelemaan kaiken itsensä ylittämisestä ankarissa olosuhteissa. Talvivaeltaminen on kyllä tuttua, mutta tunturit on jääneet kokematta. Kaikki rahathan tähän hulluuteen menee, mutta omaan hyvinvointiin täytyy sijoittaa...

perjantaina, marraskuuta 14, 2014

Lähimaisemissa

Taas saatiin tilaisuus viettää kahdenkeskistä aikaa, joten pakattiin reppuihin makuupussit ja -alustat, vähän eväitä ja kahvia. Otettiin suunta kohti Petäjävettä. Yöksi oli luvattu lumisadetta. Ajateltiin, että on hienoa ottaa talvi vastaan metsässä. Mosku pääsi mukaan.



  Suunnattiin ensin Syrjäharjun polulle. Reitti alkoi tienristeyksestä. Tuntui vähän hassulle lähteä tietä pitkin kävelemään, mutta mentiin kuitenkin. Opasteet ohjasivat kulkemaan hevoshakojen ohi ja lopulta tie muuttui metsäautotieksi. Jossain vaiheessa löytyi ihan oikea polkukin ja maisema muuttui ihan uskomattoman hienoksi!

Polku nousi korkealle harjulle, joka oli jyrkkä ja kapea. Harjun seinämät oli paksun sammalen peitossa. Joku lintujen ystävä oli viritellyt pönttöjä pitkin metsää. Pöntöt näyttivät vanhoilta.

Metsässä oli sadunomainen tunnelma. Oli hämärää, sammal kirkkaan vihreää ja se tuntui suorastaan valaisevan koko metsän. Puut olivat vanhoja ja seisoivat jylhästi pystyssä vinossa rinteessä.





 En ole eläessäni nähnyt missään niin paljon riidenliekoa, kuin tämän reitin varrella. Myös naavaa ja luppoa roikkui valtavina kasvustoina kuusien oksilla. Maahan kaatuneet vanhat rungot ja juurakot olivat kauniita, kuin taideteoksia.



 Reitti on tehty hankerahoituksella reilu 10 vuotta sitten. Luulen ison osan rahasta menneen laavuun, joka kylttien mukaan on kaiken kansan yhteisessä käytössä, mutta pääosin hirvimiesten hallinnassa. Laavu oli valtavan kokoinen, koristeltu kauttaaltaan hirven kalloilla ja sarvilla, penkeillä oli hirventaljoja ja liiteri oli täynnä puita. Huussissa oli pehmeää paperia ja Biolanin pehmeät reunat istua. Saranatkin oli paikallisen takomon työtä, aika viimeisenpäälle hienot!

 

tiistaina, marraskuuta 04, 2014

Tehty mikä tehty

Sanoin itseni irti ja kohta aloitan loppuelämänmittaisen seikkailun. 

Aloitin aikuispartion syksyllä. Me käydään kerran kuukaudessa retkellä yhdessä. Erittäin mukavaa! Viimeksi kohteina oli Muuratsalon Tapion alttari ja Lullinvuoren luola.







 

tiistaina, syyskuuta 30, 2014

Sanon mitä sanon

Jotenkin väsyttää. Töitä, joita piti olla vaan sillon tällön, onkin nyt ihan liikaa. Oman firman hommat jää satunnaisiksi keikoiksi, enkä ehdi paneutua uusien palvelujen ja pakettien suunnitteluun saati sitten markkinointiin. En jaksa edes lenkkeillä ja olen sujuvasti pinnannut kahvakuulatreeneistä läpi kesän ja syksyn.

Joku sanoo mielessään, että olis akka tyytyväinen kun on töitä. No oonkin. Tavallaan. Palkka on kiva saada, mutta työ ei anna minulle mitään muuta. Ei mitään.

Olen lukenut monta monituista artikkelia siitä, millainen on hyvä työ. Siinä saa kehittyä, käyttää vahvuuksiaan, ehdottaa ja toteuttaa erilaisia työtapoja, tuntee olevansa tarpeellinen, oppii uutta jne. Sananhelinää ainakin minun kohdalla.

En ehdi enää nauttia kevään muuttumisesta kesäksi, pitkistä kesäilloista, kesän muuttumisesta syksyksi. Verkko ei ole ollut järvessä kuukausiin. Puutarha on kuin autiotalon pihasta. En kerännyt villiyrttejä entiseen malliin talven varalle. 

Mutta oli varaa ajaa Lappiin ja Norjaan ja viedä lapset seikkailulle Jäämeren rantaan. Oli varaa olla pari yötä mökissä (autiotuvan lisäksi). Olen myös ostanut omalle firmalle kaikkea tarpeellista jokaisena tilipäivänä. On uusia lumikenkiä odottamassa lunta, kiipeilyvaljaita, kupilka-kuksia ynnämuita pakollisia. Haluan panostaa kun siihen on mahdollisuus.

Pelkään tämän olevan loputon suo, piiri, joka pyörii loputtomiin. Minä, joka haaveilen omavaraistaloudesta keskellä ei mitään, alan pikkuhiljaa ahdistua. Ympärillä on koko ajan ihmisiä. Mitään en tee yksin. 

Minä nyt keksin valittamisen aihetta vaikka lottovoitosta. Hiljenen nyt. Nauttikaa kirpeistä syysilmoista ja menkää metsään!  

 

tiistaina, syyskuuta 16, 2014

Syksy

Ihanat kelit. Olen nostanut sipulit, lehtikaali ja palsternakka saa vielä kasvaa. Mustatorvisieniä löytyi yli 30 litraa kerralla, todellinen jackpot!
Viime viikonloppu oltiin mökillä ja nautin suunnattomasti ihan vaan olemisesta.

lauantaina, elokuuta 23, 2014

Kauas oli lyhyt matka ja takas oli paljon pidempi

Kävi niin, että se pohjoisen reissu teki vakavan viillon minun lompakon lisäksi sydänalaan. 
Normaalisti inhoan autolla ajamista. Lappiin ajoin yhtäsoittoa 800 kilometriä. Koko reissulla ajoin 2700km. Lapsetkaan ei tapelleet. Noustiin Pyhä-Nattaselle, Kiilopäälle, Paistunturille ja monelle muulle. Nukuttiin teltassa ja kodassa ja mökissä, kavereittenkin luona jopa. Syötiin pastaa ja poroa ja maisteltiin villiä ruohosipulia Norjan tuntureilla. Norjassa kuunneltiin hiljaista yötä, ei kuulunut muuta kuin kivitaskujen kilkatusta. Vuorten rinteille lohkaistuja teitä ajoin rystyset valkoisina, lapset lauloivat takapenkillä itse keksimäänsä laulua: tappaajaakieleeke, tappaajaakieleeke...
Yhtenä päivänä Paistunturin erämaassa annettiin lapsille vapaus määrätä vauhti, tauot ja matka. Mentiin 16 kilometriä ja aikuiset huuteli odottamaan. Ihan hullua. Minulla on ehkä maailman reippaimmat lapset.
Minun on päästävä pian uudestaan ylös. Maaliskuun hiihtovaelluksen määränpää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta toivon sen sijoittuvan Lappiin. Ja jos ei, niin menen sinne pian keinolla millä hyvänsä. Minun henki kulki siellä niin hyvin. 
Lapset huiputtaa. Taustalla siintää Norjan lumihuipputunturit.

Tenojoki.

Pojan oli ihan pakko päästä pulahtamaan Jäämeressä.

Pyssijoki Norjassa.

Ilta Norjassa.

Norjan telttapaikan näköalat ei ollu hullummat.

Välipalaherkkuja.

Lapinvuokko.

Me pimut vähän irvisteltiin.

Rumakurun vanha kämppä UKK:ssa.

Myrsky nousee Rumakurun ylle.

Kahvipussi ostettiin Norjasta tuleville retkille.

Pyhä-Nattasella tyttö teki oman kivikasan.

Jiihaa!

Vanha poroaita Paistunturin erämaassa.

Kuivattelua autiotuvassa.

Löytyi sarvi. Ja maisema.

Lapset edellä.

Paistunturit vei meidän sydämet!