tiistaina, syyskuuta 30, 2014

Sanon mitä sanon

Jotenkin väsyttää. Töitä, joita piti olla vaan sillon tällön, onkin nyt ihan liikaa. Oman firman hommat jää satunnaisiksi keikoiksi, enkä ehdi paneutua uusien palvelujen ja pakettien suunnitteluun saati sitten markkinointiin. En jaksa edes lenkkeillä ja olen sujuvasti pinnannut kahvakuulatreeneistä läpi kesän ja syksyn.

Joku sanoo mielessään, että olis akka tyytyväinen kun on töitä. No oonkin. Tavallaan. Palkka on kiva saada, mutta työ ei anna minulle mitään muuta. Ei mitään.

Olen lukenut monta monituista artikkelia siitä, millainen on hyvä työ. Siinä saa kehittyä, käyttää vahvuuksiaan, ehdottaa ja toteuttaa erilaisia työtapoja, tuntee olevansa tarpeellinen, oppii uutta jne. Sananhelinää ainakin minun kohdalla.

En ehdi enää nauttia kevään muuttumisesta kesäksi, pitkistä kesäilloista, kesän muuttumisesta syksyksi. Verkko ei ole ollut järvessä kuukausiin. Puutarha on kuin autiotalon pihasta. En kerännyt villiyrttejä entiseen malliin talven varalle. 

Mutta oli varaa ajaa Lappiin ja Norjaan ja viedä lapset seikkailulle Jäämeren rantaan. Oli varaa olla pari yötä mökissä (autiotuvan lisäksi). Olen myös ostanut omalle firmalle kaikkea tarpeellista jokaisena tilipäivänä. On uusia lumikenkiä odottamassa lunta, kiipeilyvaljaita, kupilka-kuksia ynnämuita pakollisia. Haluan panostaa kun siihen on mahdollisuus.

Pelkään tämän olevan loputon suo, piiri, joka pyörii loputtomiin. Minä, joka haaveilen omavaraistaloudesta keskellä ei mitään, alan pikkuhiljaa ahdistua. Ympärillä on koko ajan ihmisiä. Mitään en tee yksin. 

Minä nyt keksin valittamisen aihetta vaikka lottovoitosta. Hiljenen nyt. Nauttikaa kirpeistä syysilmoista ja menkää metsään!  

 

tiistaina, syyskuuta 16, 2014

Syksy

Ihanat kelit. Olen nostanut sipulit, lehtikaali ja palsternakka saa vielä kasvaa. Mustatorvisieniä löytyi yli 30 litraa kerralla, todellinen jackpot!
Viime viikonloppu oltiin mökillä ja nautin suunnattomasti ihan vaan olemisesta.

lauantaina, elokuuta 23, 2014

Kauas oli lyhyt matka ja takas oli paljon pidempi

Kävi niin, että se pohjoisen reissu teki vakavan viillon minun lompakon lisäksi sydänalaan. 
Normaalisti inhoan autolla ajamista. Lappiin ajoin yhtäsoittoa 800 kilometriä. Koko reissulla ajoin 2700km. Lapsetkaan ei tapelleet. Noustiin Pyhä-Nattaselle, Kiilopäälle, Paistunturille ja monelle muulle. Nukuttiin teltassa ja kodassa ja mökissä, kavereittenkin luona jopa. Syötiin pastaa ja poroa ja maisteltiin villiä ruohosipulia Norjan tuntureilla. Norjassa kuunneltiin hiljaista yötä, ei kuulunut muuta kuin kivitaskujen kilkatusta. Vuorten rinteille lohkaistuja teitä ajoin rystyset valkoisina, lapset lauloivat takapenkillä itse keksimäänsä laulua: tappaajaakieleeke, tappaajaakieleeke...
Yhtenä päivänä Paistunturin erämaassa annettiin lapsille vapaus määrätä vauhti, tauot ja matka. Mentiin 16 kilometriä ja aikuiset huuteli odottamaan. Ihan hullua. Minulla on ehkä maailman reippaimmat lapset.
Minun on päästävä pian uudestaan ylös. Maaliskuun hiihtovaelluksen määränpää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta toivon sen sijoittuvan Lappiin. Ja jos ei, niin menen sinne pian keinolla millä hyvänsä. Minun henki kulki siellä niin hyvin. 
Lapset huiputtaa. Taustalla siintää Norjan lumihuipputunturit.

Tenojoki.

Pojan oli ihan pakko päästä pulahtamaan Jäämeressä.

Pyssijoki Norjassa.

Ilta Norjassa.

Norjan telttapaikan näköalat ei ollu hullummat.

Välipalaherkkuja.

Lapinvuokko.

Me pimut vähän irvisteltiin.

Rumakurun vanha kämppä UKK:ssa.

Myrsky nousee Rumakurun ylle.

Kahvipussi ostettiin Norjasta tuleville retkille.

Pyhä-Nattasella tyttö teki oman kivikasan.

Jiihaa!

Vanha poroaita Paistunturin erämaassa.

Kuivattelua autiotuvassa.

Löytyi sarvi. Ja maisema.

Lapset edellä.

Paistunturit vei meidän sydämet!

torstaina, elokuuta 14, 2014

Reissulla

Terveiset reissunpäältä! Norjassa käytiin katsomassa Jäämeri, Paistunturin erämaassa vaellettiin, lapset jaksoivat yhtenä päivänä 16km, Pyhä-Nattanen huiputettu ja poroja väistelty. Lisää seikkailuja luvassa tänään.

tiistaina, heinäkuuta 01, 2014

Laatokalla

Luvattiin sadetta ja koleaa, joten jätin lierihatun ja aurinkorasvan kotiin. Nyt olen punainen ja nenästä irtoaa nahka...

Sata kilometriä melottiin, tarkempi retkikertomus seuraa kunhan työkiireet antaa myöten. Tässä vähän maistiaisia: